Päästiin keskiviikkona ensimmäistä kertaa treenaamaan metsäjälkeä ja esineruutua. Varsinkin metsäjäljellä koira yllätti, ensin tehty n. 30 metrin jälki oli todella lyhyt, joten sille tehtiin toinen, yli puolta pidempi. Sekään ei tuntunut olevan koiralle millään tavalla haastavaa, koira kulki jälkimmäisen jäljen tarkasti ja innokkaasti. :) Nyt kotona tehdään muutamia jälkiä ja sitten lähdetään katselemaan niitä keppejä.
Esineruudussa koira kyllä haki esineen, mutta jäi innoissaan sitten esittelemään sitä. Eli ei tuonut suoraan luokse, vaan ryntäili edestakaisin pallo suussa. Eli tuomista siis harjoitellaan myös. Kaiken kaikkiaan meni pelottavan hyvin ensikertalaiseksi.
Tottis alkaa pikkuhiljaa etenemään, viimekerralla paikallaolo n. 10min samalla kun kaksi muuta koirakkoa treenasi kentällä. (Koira tottakai hihnassa, varmuudeksi) Vähän vinkumista oli, mutta muuten koira oli aika rauhallinen. Seuraamisessa alkaa jo hiffata, että pysähdyttässä pitää istua. Vaikkakin se jää vielä aika taakse, mutta hiljaa hyvä tulee. Eteen tulemista treenaillaan myös, koiruus kun ei millään tahdo tulla ihan kiinni, vaan jää ennemmin metrin päähän istumaan. Nyt ollaankin tehty nappuloilla ja makkaroilla sitä, että palkan saa tulemalla lähemmäs. :)
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti