sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Viimeinen ryhmätreenikerta..

Alku aina hankalaa, niin nytkin.
Paikallaolo epäonnistui pariinkin otteeseen, koira nousi istumaan heti kun pääsi parin askeleen päähän. (Huom. ilman häiriötä koira pysyy maassa, vaikka menisin kymmenen metrin päähän..) ¨
Parin korjauksen jälkeen koira sitten alkoikin taas pysyä maassa. Kokeiltiin myös sitä, että menen puoliksi 'piiloon' oven taakse, ensimmäisinä kertoina koira nousi pystyyn, ei kun korjaamaan ja alusta! Parin kerran jälkeen sitten pääsinkin oven taakse ja koiran luo ilman, että se nousi ylös! (:

Luoksepäästävyys oli myös harjoituksen kohteena, se sujui hyvin! Vaikka se onkin ollut yksi meidän suurimpia ongelmiamme. Päästiin kouluttajan luo, kouluttaja silitti koiraa ja koiruus vain piti katsekontaktin minussa. Eli vaihteeksi jotain todella positiivista etenemistä!

Samoin harjoiteltiin toisen koiran kohtaamista, koira piti mahtavasti kontaktin minussa (tai sitten patukassa), vain muutaman kerran joutui korjaamaan kun se vilkaisi toista koiraa! Ihme kyllä, harjoituksen aikana koiruus ei jäänyt tuijottelemaan tai haukkumaan, mitä se tekee joskus turhankin paljon... ;D

Sen lisäksi oli seiso-käskyn harjoittelua liikkeestä. Muutaman kerran koiruus steppasi, mutta pääosin se jää seisomaan hyvin nätisti. Toistaiseksi ollaan edetty parin askeleen päähän koirasta. Täytyy vain olla tarkkana, että koira tosiaankin jää siihen, eikä palkata siitä, kun se ottaa askeleen eteenpäin..

Mutta suurin ongelmamme, irrotus. Se tuotti suuria ongelmia vaihteeksi, joten puolivälissä lakkasin palkkaamasta patukalla, ja vaihdoin palkan hihnaan (= palkkioksi koira saa napata kiinni hihnasta ja kiskoa sitä) siitä se irrottikin todella hyvin.

Eli tästä jatketaan toistaiseksi kahdestaan, ensi kuussa sitten toivottavasti saadaan aikaiseksi liittyä ihan taas treeniryhmään.. ;) Eli kotitreenauksessa keskitytään ainakin: seuraamisen hiomiseen (vinous ja edistäminen pois), seiso-käskyn kehittämiseen (päästään kauemmas kuin parin askeleen päähän), paikallaoloon (toiv. saadaan myös joku häiriökoiraksi) sekä ylipäätänsä koiran oman aktiivisuuden kehittämiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti