tiistai 23. helmikuuta 2010

Uusimpia kuulumisia.

Eipä tässä ihmeitä olla treenailtu. Lähinnä paikallaoloa aina ennen ruokaa. Paikallaolo on nyt paljon luotettavampi, koira ei lähde hiippailemaan perässä vaikka häviäisinkin näkyvistä. Ulkona ei kuitenkaan vielä lähdetä kokeilemaan, siellä kun mitä luultavammin lähtee perään.

Irrotukset alkavat vähitellen rauhoittua. Nyt ei enää yritetä joka kerta napsia patukkaa takaisin, kun sen yrittää laittaa taskuun, eikä enää hypitä läheskään niin paljoa vasten. Silloin tällöin edelleen koira kieltäytyy irroittamasta, mutta rauhallisen odottelun tai istu-käskyn jälkeen irroittaa hyvin nätisti. Toisinaan koira irroittaa suoraan käskystä, milloin useimmiten annan sille luvan ottaa uudestaan kiinni.

Luoksetuloa harjoiteltiin taas yksi päivä, sillä se on käsky jota käytän hyvin harvoin, lähinnä siksi, että se pysyisi aina hauskana käskynä. Koira oli kauempana, jolloin kutsuin sen luokse. Luoksetulo oli sen verran vauhdikas, ettei koira pysähtynyt vaan liukui minua päin. (No oli ainakin tiivis eteenistuminen..) Seuraavaksi sitten huomasin, että koiralla oli patukka valmiiksi suussa, jossain törmäyksen aikana se oli sitten saanut napattua sen taskustani..

Seis-käsky alkaa myös tulla varmemmaksi. Ollaan päästy jo viiden-kuuden askeleen päähän koirasta. Täytyy vain muistaa vapauttaa koira ennen palkkausta.. Koira jää melko suoraan käskystä paikalleen, joskus se yrittää ottaa muutaman askeleen eteenpäin, mutta se sitten korjataan samantien.

Maahanmeno on muuttunut syystä tai toisesta hitaammaksi jälleen. Täytynee treenata sitä vähemmän, josko kyse olisi pelkästä kyllästymisestä...

Sen lisäksi, että oltaisiin vedetty pelkkiä tokokäskyjä, ollaan myös opiskeltu aivojumppana uusia temppuja. Mm. valo-käsky oli tänään harjoituksen alla. Siinä hyväksikäytettiin kosketusalustaa, jonka laitoin sinitarralla kiinni valokatkaisijaan. Ensimmäisestä kerrasta koira tajusikin jo, että kosketusalustaa huitaisemalla saa palkan. (Joskin valot eivät aina sammuneet tai menneet päälle..)

Kieriminen on puolestaan ollut kehityksen alla. Normaalistihan koiruus vaatii käsimerkkiavut ja maahan-käskyn ennen kierähtämistä, mutta niistä yritetään kehittyä irti. Josko kesään mennessä koira ei enää tarvitsisi ensin sitä maahan-käskyäkään... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti